skip to Main Content
Business Excellence Finland Oy ammattilaiset@erinomainen.fi

Pelastakaa henkilö Koistinen

Nyt ymmärsin sen. Koistista  pelotti.  Hän ei näyttänyt sitä, mutta sen pystyi lukemaan kaikista pienistä merkeistä. Merkeistä, joita hän kylvi ympäristöönsä.

Hän saattoi olla syyttä suotta äkäinen, jopa vihainen.   Hän rakensi ympärillen muurin jonka taakse heitettyihin kysymyksiin hän jätti vastaamatta. Tai äyskähti vastaukseksi jotakin epäystävällistä, jopa kerta kaikkiaan pirullista. Hän puki pelkonsa aggressiivisuuden vaatteisiin.

Olin ollut Koistisen taisteluparina useita vuosia.

Nyt näin selvästi, kuinka hän vetäytyi enemmän ja enemmän omiin oloihinsa ympäristön muuttuessa tai vaihtuessa. Etenkin silloin kun hänen oli pakko jotenkin reagoida muutokseen.
Uudet ohjelmat tai käyttöjärjestelmät olivat hänelle yksiä perkeleitä yhdessä työnkulun muutosten kanssa. Koistinen ei ollut tietotekniikan parissa mikään kirkkain tähti, mutta selvisi päivittäisistä tarpeista tyydyttävästi.

Uudistusten oppiminen vei Koistiselta aina oman aikansa.

Tätä oppimisen  hetkeä me muut jouduimme kunnioittamaan.  Olimme hiljaa tai neuvoimme auliisti heti kun ohjelma heitti ruudulle jonkin käsittämättömän dialogin pätkän.
Ase-upseereihin, kuten me ATK-tukea nimitimme, Koistinen ei ottanut yhteyttä. Se olisi ollut oman tyhmyytensä, osaamattomuutensa tunnustamista. Meitä, joukkuettaan, hän hallitsi asenteellaan. Sillä hyytävällä hiljaisuudella jolla hän sai pomotkin kavahtamaan itseään.
Koistinen ymmärrettiin osaajaksi. Rautaiseksi ammattilaiseksi jota ilman yhtään hanketta ei vyörytettäisi läpi juoksuhautojen. Jos hän ei olisi neuvomassa meille tietä, emme löytäisi edes kahvihuoneeseen saatikka sitten vessaan saakka.

Minun kävi sääliksi Koistista. Kumpiko oli suurempi pelko, hallita pois käsistä ja käsityksestä luisuvaa tekniikkaa vai säilyttää kasvonsa työtovereidensa  ja häntä arvostavien pomojen edessä?

Pohjimmiltaan hän ei ollut paha ihminen.

Jatkuvasti ja säännöttömästi muuttuva ympäristö oli laukaisi hänen sisällään suojelumekanismin. Se  muokkasi hänestä sen minkä hän nyt oli.

Hän pelkäsi putoavansa kelkasta.Menettävänsä passipaikkansa, mahdollisuutensa nauttia siitä korvaamattomuuden tunteesta jonka hän oli onnistunut vuosien varrella itselleen luomaan.

Helpointa meille muille on Koistisen ennustettavuus. Olimme oppineet miten hän toimi ja reagoi.
Kivuttomin tapa meille ja muulle yksikölle oli sovittaa omat tekemisemme niin, että ne nivoutuivat saumattomasti Koistisen omaan agendaan.

Olimme tilanteessa jossa yksi ihminen oli saanut koko porukan oireilemaan. Lähes huomaamatta, pikku hiljaa, vuosien varrella.

Koistinen täytyy onkia ylös omien pelkojensa suosta,  ettei hän tuhoa meitä kaikkia . Hän ei näe itsessään mitään vikaa, vaan vika on aina jossain muualla.  Tiedän, että meillä on pitkä urakka edessämme ja tarvitsemme siihen koko porukan apua. Onko meistä siihen vai tarvitsemmeko ammattiapua?

(Huom. Sukunimi Koistinen ei tarkoita ketään tiettyä henkilöä. Nimi on otettu sokkona suomalaisesta sukunimirekisteristä K:n kohdalta ja se voisi olla yhtä hyvin Kokkola, Kenonen, Kukkala, Kuikkainen jne. Mutta itse tyyppikuvaelma on totisinta totta suoraan suomalaiselta työpaikalta 2000-luvulta.)

 

PS Lämpimät kiitokset havainnoitsijana toimineelle Oskulle!

Back To Top